Omenankukkien puhjetessa

Puutarhani kukkaloisto on tänä vuonna erityisen kaunis. Se ikään kuin kertoo kaikesta siitä kauniista, mitä luonto parhaimmillaan on. Omenankukkien ihastuttava väritys on vertaansa vailla ja niiden nupuillaan olevat kukinnot ovat vaalean helakanpunaiset.

Huolimatta kaikesta kauniista sydämeni täyttää suru. Äitini poismeno toissailtana tukahduttaa tällä hetkellä kaiken sen kauniin, mitä näen edessäni. Ystävieni muistamiset ja kauniit värssyt ovat herkkyydessään liikuttavat. Olen kiitollinen hyvistä ystävistä.

Isomummi näki vielä viimeisinä elonpäivinään pikku-Linuksen ja iloitsi siitä. 

Nyt minä odottelen kaikkien omenankukkien puhkeamista ja Linuksen kasvamista ja kehittymistä. Työ ja bisukat täyttävät arjen. Elämä jatkuu, näin sen pitää mennä. Uskon nauttivani vielä kesän kauneudesta samalla muistellen äitini elämän estetiikkaa. Siinä oli sijaa kauneudelle, väreille ja taiteellisuudelle. Kaipaan häntä.

Raparperin aika

Raparperit ovat kasvaneet huimaa vauhtia. En muista, milloin olisin näin varhain leiponut kevään ensimmäisen raparperipiirakan.  Ystäväni Iris on melkoinen leipuri, kun kyseessä on piirakat. Tähdenlento vain, niin hän on loihtinut piirakan sienistä, marjoista, kasviksista ihan mistä vain. Piirakan pohjat ovat rapeita ja herkullisia ja täytteet vievät kielen mennessään.

Minä olen tyytynyt piirakkapohjissa nykyään valmiisiin pohjiin. Työssäkäyvälle ihmiselle ne ovat aivan omiaan ja maistuvatkin kohtuullisen hyviltä. Alla oleva ohje on aika tavanomainen, mutta sen tekee herkulliseksi smetanan ja kermaviilin yhdistelmä!

MINUN RAPAPERIPIIRAKKANI

valmis muropohja

raparperin paloja, joihin lisätty sokeria

kermaviiliä

smetanaa

sokeria

vaniljasokeria

Kaada raparperipalat piirakkapohjan päälle. Lisää palojen päälle keskenään sekoitetut kermaviili, smetana, sokeri ja vaniljasokeri.  Paista uunin alimmalla tasolla 200C lämpötilassa noin 20 min ja sen jälkeen siirrä vuoka keskitasolle noin 10-15 minuutiksi. Piirakkapohjan pakkauksessa on paistamisohjeet. 

Valborgina saareen!

Matkamme alkoi venerannasta lukuisten kassien ja pussukoiden kera. Saareen kun matkataan, pitää varautua ruoka- ja juomavarastoihin bisukoiden ruuat ja lelut mukaan lukien. Yleensä Lillan luotsaa Lars G:n kanssa venettä kohti Paratiisisaarta kauas Suomen lähden itäiseen saaristoon. Tällä kertaa bisukkaneidit kuitenkin nukkuivat koko matkan ja navigaattori sai tehdä työn. Kuohuviinipullojen poksahdellessa ihailimme jälleen kerran kaunista saaristoa ja sen mahtavia ulapoita. Matka taittui nopeasti turbojen ollessa vaihteeksi kunnossa. Hieman työntöä lisää, sanoi Lars G. Se tietää siis uutta potkuria Lillaniin (paatin nimi Lillan).

Saariston luonto on vielä jäljessä mantereen keväästä. Narsissit olivat vielä nupussa ja maisema näytti paikoitellen karulta. Vaikka veden lämpötila oli vain neljä astetta, Lars G heitti talviturkkinsa pois. Suomenruotsalaista uhmakkuutta!

Vapun aikaan saaressa on hiljaista. Muutama uskalikko meidän ohellamme on aloittanut huvilakautensa. Saarellamme ei ole oikeastaan mökkejä vaan vanhoja huviloita ja punamultaisia saaristolaistaloja, jotka ovat periytyneet sukupolvelta toiselle. Saarella oli ennen vanhaan täysihoitoloita ja pääkaupunkiseudulta tultiin nauttimaan saariston kauneudesta.

Tänäkin päivänä siitä voi nauttia täysin rinnoin. Saunan tervantuoksuinen löyly, upea merimaisema ja auringonlasku antaa kiireiselle kaupunkilaiselle rauhallisen ja tyynen olon. Mieli lepää ja ajatukset vaeltavat hiljaisuudessa. Muutama lokin kirkaisu mereltä havahduttaa unenhorteesta.

Vapun aika sujui rauhallisesti ja nautittavasti. Hyvä ruoka ja juoma, sauna, saariston maisemat, pörröiset bisukat ja hyvät ystävät, enempää ei voi toivoa.